Teneriffa 2014

Tosiaan olen innostunut valokuvaamisesta ja etenkin vanhojen valokuvien selailusta uudestaan. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että palaisin takaisin blogimaailmaan ja nyt sen teen. Haluan keskittyä blogissani lähinnä valokuvaamiseen, matkustamiseen ja harrastuksiini. Olen viime vuosien aikana innostunut etenkin kalastuksesta ja erilaisista vesiurheilulajeista. Näistä kaikesta tulee lisää aina sopivin väliajoin.
 
Tässä "ensimäisessä" postauksessani palaan takaisin Teneriffan matkalle, vuoteen 2014. Teimme tuon matkan yhdessä poikaystäväni kanssa. Vuokrasimme auton ja kiersimme sillä viikon aikana lähes koko saaren ympäri. Lisään tähän nyt muutaman onnistuneimman kuvan matkalta. Lisää tältä reissulta saattaa tulla myöhemmin!
 


Hotellimme sijaitsi Los Gigantesissa. Katsokaa nyt noita valtavia rantakalliota! Ne oli UPEAT, jylhät ja valtavat!


Kipusimme eräänä päivänä vuokra-autollamme Teide tulivuorelle. Emme menneet suurien ruuhkien vuoksi aivan huipulle. Teidelle mennessä näki kyllä jos monenlaista erilaista luontoa. Välillä näytti kuin olisi ollut keskellä Jurassic Parkia ja välillä keskellä kuusimetsää. Huikea kokemus.
 

 
 
 
 
Tiet Teneriffan vuoristossa oli tälläiselle korkeanpaikan kammoiselle aika hurjia. Pienet mutkittelevat tiet veivät meidät Teiden liäksi myö pieneen vuoristokylään nimeltä Masca.  
 

Kävimme myös vesipuistossa ja eläintarhassa. Vesipuisto oli täynnä hurjia liukumäkiä ja eläinpuistossa riitti myös ihmeteltävää.







El Medano, tuo ihana surffikylä ja ranta ei myöskään jättänyt kylmäksi. Aurinko paistoi ja lämpöä riitti.


Luonnonvesialtaissa oli myös hauska pulahtaa Garachikossa.


 
Teneriffan auringonlaskut olivat joka ilta niin upeita, että onnistuneilta valokuviltakaan ei voinut välttyä.


 
 
  
Teneriffa matkakohteena tuntui aluksi liian turistiselta. Kuitenkin kun matkaa taittoi omalla autolla,näki paljon muutakin kuin pelkkää turismia. Tämä reissu säilyy kyllä ikuisesti muistoissani!
 
 
 
 

Kommentit

Suositut tekstit