Ness Country Park ja viimesiä viedään
Vaihto alkaa olla viimesiä päiviä myöden pian taputeltu. Sunnuntaina ollaan jo kotona! Tää viimeinen viikko meillä on ollut lomaa ja uskomatonta ajatella kuinka nyt aika lopulta menikin äkkiä. Blogiakaan en oo nyt paljoa kirjotellut. Säät viileni ja vesisateessa ei olla kauheesti tehty retkiä ja arki alkoi tuntumaan enemmän arjelta, joten ei paljoa kirjoittamisen aiheita ole ollut. Toki Halloweenistä olisi muutama kuva, mutta en jostain syystä pysty siirtämään kuvia puhelimesta tietokoneelle.
Toissapäivänä tehtiin Miian kanssa ihan huikea retki kansallispuistooon. Päivä oli kaunis, aurinko paistoi lähes koko päivän! Ensiksi meidän piti ottaa bussi, mutta kuski sanoi ettei olekaan menossa sinne suunnille minne me ja seuraava bussi olisi tullut vasta kahden tunnin kuluttua. Päätettiin sitten ottaa taksi kun matkaa oli vain 10km. Taksikuskilla ei ollut hajuakaaan mihin halusimme, joten suunnistimme yhdessä google mapsin avulla kohteeseen ja löydettiin puisto.
Käveltiin koko puiston läpi joka jatkui jo seuraavaankin puistooon. Päädyttiin lopulta isolle tielle ja löydettiin bussipysäkki. Todettiin, että seuraava bussi tulee oikeasti vasta yli kahden tunnin päästä. Meillä oli vaihtoehdot joko jäädä odottamaan bussia tai kävellä 10km kotiin. No päätettiin jäädä hetkeksi odottamaan. Noin 20minuutin odottamisen jälkeen tulikin koulubussi. Viitoin bussille ja se laittoi vilkun päälle, pompin ilosta kuin pikkutyttö bussipysäkillä. Bussi pysähtyi kohdalle ja huomattiiin sen olevan koulubussi. Kuski otti meidät kyytiin tyhjään bussiin, kerrottiin kuinka onnellisia oltiin nähdessämme hänet ja hän sanoi että seuraava bussi todellakin tulisi vasta kahden tunnin kuluttua. Ihanaa että täällä on tälläsiä ihmisiä <3
Eilen illalla onnistui asuntolan väkikin yllättään. Oltiin jätetty pyykit koneeseen kun lähdettiin illalla kaupungille. Kun tultiin takas asuntolalle, mentiin hakeen pyykkejä. Oltiin pyykkihuoneessa eikä nähty meidän pyykkejä missään. Oltiin ihan vihasina, että kuka tekee tällästä ja oikeesti vie toisen pyykit? Sitten tajusin kurkata kuivausrumpuun ja siellä ne meidän pyykit oli täysin kuivina. Ihania ihmisiä! Kiittäisin isosti jos vain tietäisin kuka tämä ihana oli.
- Sallamaari
Kommentit
Lähetä kommentti